Suvi Harju

Wir waren Freunde – tunteita saksalaisaikanäyttelyn ympärillä

Arktikumissa oli esillä 28.4.2015–10.1.2016 Lapin maakuntamuseon tuottama erikoisnäyttely nimeltä Wir waren Freunde — Olimme ystäviä - saksalaisten ja suomalaisten kohtaamisia Lapissa 1940–1944. Näyttely kertoi rintamantakaisesta arjesta, jossa saksalaisten kanssa käytiin kauppaa, vietettiin iltaa ja urheiltiin yhdessä. Lapland´s Dark Heritage -projektin tutkijat Helsingin ja Oulun yliopistosta laativat näyttelyyn kaksikielisen kävijäkyselyn, jolla pyrittiin selvittämään näyttelyssä käyvien tunteita ja suhtautumista natsitematiikkaan nykypäivänä. Arktikumin kävijöistä noin puolet on ulkomaalaisia.

Arka puheenaihe

Lapin saksalaisaika (1940–1944) on ollut vaiettua historiaa. Jos jostakin on ollut suotavaa puhua, niin saksalaisten tekemästä sotataktiikallisesta Lapin polttamisesta. Poliittisesti saksalaisaika on ollut arka aihe nykypäiviin asti. 1970-luvun lopulla Lapin maakuntamuseolle kaavailtiin sotahistoriallista osiota sodan tuholta säästyneeseen, Luftwaffen kenraali Schulzin rakennuttamaan ns. Kenraalimajaan. Tulevan näyttelyn pelättiin ihannoivan fasismia. Pitkään kestänyt poliittisesti tulehtunut tilanne johti siihen, että rakennus meni korjauskelvottomaksi ja se purettiin. Museon henkilökunta kävi pelastamassa rakennuksesta mm. kattokruunun ja koristeltuja ovenpieliä, mutta ne liitettiin varsinaisesti kokoelmiin vasta 2000-luvulla.

Ennakkomarkkinointimateriaalina tulevasta museon erikoisnäyttelystä lanseerattiin kesän 2014 Lapin sota -teemaisille Rovaniemen Wanhoille Markkinoille tulitikkuaski. Mustalla huumorilla, pilke silmäkulmassa suunniteltu tulitikkuaski herätti huomiota iltapäivälehtiä myöten — varsinkin kun kaupunginjohtaja kielsi niiden jakamisen. Osa tuntui paheksuvan niitä voimakkaasti, osa ymmärsi huumorin.  Tulitikkuaskin myös pelättiin loukkaavan saksalaisten tunteita. Kielletyistä tulitikuista tuli kuitenkin keräilykohde ja kuuleman mukaan moni aski päätyi Saksaan tuliaiseksi.

Wir waren Freunde –näyttelyn paljon huomiota herättäneet tulitikkuaskit. Kuva Jukka Suvilehto.

Wir waren Freunde –näyttelyn paljon huomiota herättäneet tulitikkuaskit. Kuva Jukka Suvilehto.

Haastetta tunteille

Lapin maakuntamuseolla on laaja Saksan vuoristojääkäreihin liittyvä kokoelma. Lahjoituksia on saatu myös saksalaisilta sotaveteraaneilta, jotka ovat halunneet palauttaa sotamuistonsa takaisin Lappiin. Katsoimme, että nyt jos koskaan oli aika nostaa teema esille, antaa vielä elossa oleville sodan ajan eläneille henkilöille mahdollisuus muistella ja antaa valokuvien, esineiden ja muistelmien kertoa kerrottavansa.

Voimmeko me vieläkään tunnustaa olleemme ystäviä natsisaksalaisten kanssa? Näyttelyssä korostettiin sitä, että saksalaiset eivät olleet Lapissa miehittäjiä vaan aseveljiä. Saksalaisia oli Lapissa enemmän kuin nykyään on poroja eli arviolta noin 220 000 henkilöä. Kanssakäyminen oli väistämätöntä.  Sekä saksalaiset että suomalaiset tarvitsivat toisiaan vaikeista olosuhteista selviytymiseen. Jälkikäteen on helppoa luokitella sota-ajan saksalaiset pahan ruumiillistumaksi historiallisten faktojen pohjalta. — Mutta kun sota-aikana jaoit kotonasi korvikekahvisi saksalaissotilaan kanssa, joka hetkeä aikaisemmin oli leikkinyt lapsiesi kanssa, ja tiesit hänen ikävöivän kaukana olevaa perhettään, niin miten kykenisit ajattelemaan hänen olevan paha? Tämä ristiriita – pahallakin on inhimillinen puolensa – on haaste, jonka museo antoi kävijöille mietittäväksi.

Eine kleine Finnin. Kuva: Vuoristojääkäri Kurt Pawlatan valokuva-albumi/Lapin maakuntamuseo.

Eine kleine Finnin. Kuva: Vuoristojääkäri Kurt Pawlatan valokuva-albumi/Lapin maakuntamuseo.

”I was a bit surprised that it wasn´t especially negative against Germans, as most of nazi-related exhibitions are today.” (espanjalainen nainen, ikä 25-34 )

Kävijäkyselyssä kysyttiin suoraan herättikö näyttely tunteita. Suurin osa vastanneista oli rastittanut kohdan joko positiivisten tai ristiriitaisten tunteiden herättämisestä. Useampi henkilö oli rastittanut molemmat vaihtoehdot. Vain murto-osalla vastanneista oli ollut negatiivisia tunteita tai ei ollut lainkaan herännyt tunteita. Näyttely tuntui herättävän katsojissaan hämmennystä, myötätuntoa ja surua. Kävijät, varsinkin ulkomaalaiset, olivat hämmästyneitä natseihin liittyneestä positiivisesta näkökulmasta, mutta he myös kiittelivät epäpoliittista aiheen käsittelyä.

“A different perspective than I would hear in England.” (englantilainen mies, ikä 55-64)

“I´m happy to learn from a non politied perspective.” (espanjalainen mies, ikä 25-34)

Ymmärrettävistä syistä museota kiinnosti erityisesti tietää kuinka saksalaiset reagoivat. He kantavat yli sukupolvien kestävää syyllisyyttä natsien tekemistä rikoksista ihmisyyttä vastaan. Museolla oltiin varautuneita palauteryöppyyn, mutta vastaanotettiinkin vain pari paheksuvaa yhteydenottoa puhelimitse ja sähköpostitse. Kenties näyttelyn opasvalvojat joutuivat kuulemaan kärkkäimmät kommentit. Kävijäkyselyn palaute oli siis pääosin positiivista.

“The First exhibition where ”the Germans” are not monsters.” (saksalainen mies, ikä 45-54)

”Very objective and honest presentation.” (saksalainen mies, ikä 45-54)

”Eine sehr interessante Ausstellung, wir sind begeistert! Die Informationstafeln sind sehr gut geschrieben (und übersetzt) und objektiv gehalten. Uns als Deutsche besser zu verstehen – die Scham über den Ausgang bleibt, schön, dass heute wieder deutsch-finnische Freundschaften möglich sind.“[1]  (saksalainen, ei ikätietoa)

Aseveljet Koskikadulla, Rovaniemi. Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Aseveljet Koskikadulla, Rovaniemi. Kuva: Lapin maakuntamuseo.


Mielikuvien merkitys
 

Tieto, joka meillä on historiasta, ohjaa vääjäämättä ajatuksiamme ja muokkaa tunteitamme. Museovieraalla on tietynlainen mielikuva asiasta jo astuessaan näyttelyyn. Kun näyttelyssä esitetäänkin erilainen näkemys, tunteet kuohuvat.

 “An exhibition like yours would be severely criticized in Austria and in Germany, not to speak of Norway, which has a very different memory of Dietl. For a tourist, to come by such a superficial and reductionist version of a crucial time in European history, it was disturbing, to say the least.” (saksalainen mies, ote sähköpostiviestistä)

Suomalaisten kävijöiden vastauksista näkyi erilainen lähestymistapa. Oli kuultu sukulaisten muisteluita, luettu aiheesta kirjallisuudesta tai artikkeleista – aseveljeys ei ole enää salassa pidettyä. Eräs helsinkiläinen kuvasi kauniisti tunteitaan: ”Äidin muistot kuviksi.” (nainen, ikä 65-74).

”Vastasi vanhempiemme muisteluita ja kertomuksia. Näin se oli.” (ei tietoa vastaajasta)

”Ei sinällään uutta, mutta mielenkiintoista ja herättää ajatuksia sekä tunteita.” (nainen, ikä 35-44)

Poliittinen ilmapiiri on sen verran muuttunut, että voimme tunnustaa julkisesti olleemme ystäviä natsien kanssa. Monesta se on noloa, mutta loppujen lopuksi pahallakin on inhimillinen puolensa. Yksi kävijöistä kiteytti näyttelyn sanoman kirjoittamalla:

”Jäin miettimään, että lopulta aika tavalliset ihmiset kohtaavat toisiaan poikkeuksellisissa oloissa.” (mies, ikä 45-55)


 

[1] ”Erittäin mielenkiintoinen näyttely, olimme innoissamme! Näyttelyn tekstit olivat hyvin kirjoitettu (ja käännetty) ja objektiivisesti kerrottu. Saksalaiset tietävät parhaiten – mikä häpeä jäi lopputuloksesta, mukavaa, että nykyään on Saksan ja Suomen ystävyyssuhde jälleen mahdollista.” Suom. Suvi Harju.

FM Suvi Harju työskentelee Lapin maakuntamuseon kuva-arkistonhoitajana ja on ollut työryhmän jäsenenä suunnittelemassa ja käsikirjoittamassa Wir waren Freunde –näyttelyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *