UUSIN NUMERO 1/2018

Suomeksi

Pääkirjoitus

Museotapahtumat – kuratoituja kokonaisuuksia museon teemoista

Museoissa tapahtuu kaikenlaista: järjestetään luentoja, seminaareja, asiantuntijaopastuksia, taiteilijatapaamisia, draamallisia kierroksia, elävöitystä, sinkkuiltoja, turnajaisia, markkinoita, työpajoja ja paljon muuta. Toisinaan tapahtumat järjestetään museon tiloissa, mutta ne ovat ulkopuolisen toimijan toteuttamia. Museo toimii siis vain mahdollistajana, vuokraa tilat ja tarjoaa puitteet, mutta ulkopuolisten toimijoidenkin tapahtumien tulee istua museon linjaan. Tapahtuma voidaan tehdä myös yhteistyössä, jolloin eri osapuolet tuottavat yhdessä sisältöä tapahtumaan. Kuitenkin useimmiten on kyse museon omasta tapahtumasta, jolloin museon rooli sisällöntuottajana ja tiedon välittäjänä on suuri.

Maukkainta historiaa – museonäyttely ravintolana

Pariskunta istuu museonäyttelyn keskellä ja kilistää laseja – alkumalja on juuri tarjoiltu. Rouva kurottaa vasemman olkansa yli ja valitsee jukeboksista suosikkikappaleensa 40 vuoden takaa.

Hotelli- ja ravintolamuseo on järjestänyt jo muutaman vuoden ajan erilaisia tapahtumia, joissa maku on tuotu osaksi museokokemusta erilaisin keinoin. Museo sai anniskeluoikeudet näyttelytiloihin syksyllä 2017. Se mahdollistaa monenlaista uutta toimintaa kuten tasting-kierrokset, baari-illat ja istuvat illalliset. Enää ravintolamuseo ei toimi ilman ravintolaa, vaikka pysyvää ravintolatoimintaa onkin nykyisiin tiloihin mahdotonta järjestää. Ruoka- ja juomamaistiaiset yhdistettynä näyttelykäyntiin vahvistavat ja luovat aistikokemuksia ja -muistoja, joiden avulla museokäynnin vaikutus on syvempi.

Särestö – kerroksellinen kulttuuriympäristö ja monipuolinen museo

Hiekkatie halki soiden ja koivikoiden, tievojen ja kuusikoiden, tuo ainutlaatuisen museokokemuksen äärelle. Paikan henki, ajan kerrostumat ja kiehtovat elämäntarinat muodostavat elämyksellisen kokonaisuuden keskellä pohjoisen luonnon rauhaa. Taiteilija Reidar Särestöniemen (1925–1981) kotimuseo ja galleria tuntureiden lomassa Ounasjoen varrella, Kittilän Kaukosen kylässä, saattaa olla monelle museoiden ystävällekin tuntematon. Se on kuitenkin mahdollisten (ja suositeltavien) Lapin matkojen ehdoton käyntikohde ja koukkauksenkin väärti. Työskentelin museossa kesät 2016 ja 2017 sekä talvisesongin 2016 – ja opin paljon sekä Reidarista, taidehistoriasta, museotoiminnasta että pohjoisesta elämisen todellisuudesta.

Erään työväentalon matka sodasta rauhaan

Suomessa oli 1900-luvun alussa tuskin montaakaan kylää ja pitäjää, josta ei olisi löytynyt työväentaloa järjestö-, kulttuuri- ja poliittishenkiseksi kokoontumispaikaksi. Hämeenlinnan kaupungin lähistöllä sijaitseva Eteläinen ei ollut sekään poikkeus, vaan jo 1910-luvun alussa kyläläiset saattoivat ottaa omakseen komean, jugend-vaikutteita henkivän punamultarakennuksen. Nykyään se toimii omanlaisenaan ”elävänä museona”, jossa järjestetään yhä myös poliittisia tilaisuuksia, vaikkakin perhe- ja koululaistapahtumat ovat sen pääasialliset käyttötavat.

Inkluusiokysymysten äärellä – Foorumiraportti: Inclusion as a Strategy for the Future Museum. Together – Finnish-German Museum Forum 2017

Suomalais-saksalainen museofoorumi Inclusion as a Strategy for the Future Museum. Together — Finnish-German Museum Forum 2017 pidettiin Berliinissä 16.–17.10.2017 Suomen Saksan-instituutissa ja Berliinin juutalaismuseossa. Ohjelmaan lukeutui katsauksia museoiden inkluusioprojekteihin, paneelikeskusteluja, museovierailuja sekä pöytäkeskustelut aiheista Missä olemme nyt, Mitä odotamme ja haluamme saavuttaa tulevaisuudessa sekä Seuraavat askeleet Suomen ja Saksan yhteistyössä. Osallistujajoukko koostui motivoituneista yleisötyöntekijöistä sekä aiheesta kiinnostuneista tutkijoista ja kulttuuriosaajista. Foorumin mahdollisti runsas tukijoiden joukko: sponsoreina toimivat Bundeszentrale für politische Bildung, Bundesverband Museumspädagogik e.V., Suomen Saksan-instituutti, Berliinin juutalaismuseo, Museovirasto ja Svenska kulturfonden. Foorumin järjestivät Suomi-Instituutti ja Berliinin juutalaismuseo, ja Kulturprojekte – Inklusive Kulturarbeit, Bundesverband Museumspädagogik e.V., Kulttuuria kaikille -palvelu ja Museovirasto koordinoivat sen yhteistyössä Suomen museopedagoginen yhdistys Pedaali ry:n, Suomen museoliiton ja Deutscher Museumsbund e.V.:n kanssa.

In English

Editorial