Päätoimittaja Maija Talja

Pääkirjoitus

Marraskuun lähestyessä loppuaan musta vyöryy päällemme. Enkä tarkoita nyt vain talven valottomuutta, vaan Atlantin toiselta puolelta Suomeenkin levinnyttä Black Fridayta. Kuriositeettikabi.netin syysnumeron ilmestyminen juuri mustana perjantaina on sattuma, mutta varsin osuva sellainen. Numeron teema kun on museot muuttuvassa ilmastossa, ja ilmastonmuutoksen taustalla on pitkälti juuri tapamme kuluttaa yhä enemmän riippumatta todellisista tarpeistamme. Materiaalinen kulutus heijastuu suoraan luonnonvarojen käytön kestävyyteen. Mutta miten tämä kaikki liittyy museoihin?

Osana yhteiskuntasuhdettaan museot käsittelevät usein ajankohtaisia aiheita, ja viime vuosina ilmasto- ja ympäristöteemat ovatkin näkyneet yhä vahvemmin museoiden ja muiden kulttuuriperintöorganisaatioiden tuottamissa sisällöissä. Esimerkiksi tänä vuonna Museoviraston järjestämien Museoalan teemapäivien teema oli isojen asioiden edessä. Marraskuisilla teemapäivillä pohdittiin muun muassa sitä, millaisia rooleja museot voivat ottaa kestävän tulevaisuuden rakentamisessa. Suomen museoliiton organisoiman Opi museossa -viikon teemana lokakuussa puolestaan oli ilmastonmuutos.

Museoiden rooli ilmastoa ja ympäristöä koskevien aihepiirien ympärillä on todella monimuotoinen. Museopedagogiikka, tallennus- ja kokoelmatyö, tutkimustoiminta ja näyttelytuotanto ovat museotoiminnan ydintä, ja niiden kautta nousee esille lähes loputtomasti mahdollisuuksia käsitellä kestävän kehityksen teemoja. Osallistuin taannoin seminaariin, jossa pohdittiin museoiden roolia kestävän kehityksen edistämisessä. Esiin nousi yllättäen ajatus museoista immateriaalisen kulttuurin edistäjinä. Vaikka museoissa keskeiseen rooliin nousevat juurikin museoesineet, museot tarjoavat yleisölleen ensisijaisesti aineettomia kuluttamisen tapoja. Kokemuksellisuus, oppiminen ja kulttuuristen oikeuksien toteutuminen tarjoavat museovieraille jotain sellaista, mitä ei voi löytää alennusmyynneistä.

Kuriositeettikabi.netin syysnumeron viisi artikkelia tarjoavat näkökulmia museoiden merkitykseen globaalin ympäristökriisin aikakautena. Ilmassa ei kuitenkaan ole epätoivoa, vaan uskoa tulevaisuuteen. Janna Jokelan artikkelissa avataan yhteistyöhanketta, jossa yläkoululaiset pääsivät pohtimaan sään merkityksiä ennen ja nyt. Jesper Wallenius punnitsee artikkelissaan museoiden mahdollisuuksia ilmastoahdistuksen torjunnassa. Anu Skönin artikkelissa 1800-luvun materiaalinen kulttuuri tarjoaa vertauskohteen teollistumisen jälkeisen aikakauden kulutukselle, ja Rania Tainan ja Helka Saarisen artikkelissa päästään ilmastoaiheisen pakopelin matkaan ympäri Suomea. Syysnumeron päättää Jane Vuorisen kirja-arvio teoksesta Why Exhibit? Positions on Exhibiting Photographies (2018).

Toivotan antoisia lukuhetkiä ja hiljentymistä lähestyvän joulunajan rauhaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *