Inka Tuominen

Isojakokartalla vaellellessa – paikkatieto näyttelykäytössä

Hyvinkään kaupunginmuseolle tehtiin alkuvuodesta 2020 Museovisio-hankkeessa paikallista teollisuushistoriaa esittelevä Rilli-tarinakartta. Siinä keskeisessä osassa ovat georeferoidut vanhat kartat, isojakokartoista 1970-luvun peruskarttaan, joilla kävijä pystyy liikkumaan ja jotka käyttäytyvät kuin modernit sähköiset kartat. Toimin itse hankkeessa tutkijana, käsikirjoitin Rillin ja koordinoin sen valmistumista. Pohdin tässä kirjoituksessa, miksi Rilli on kävijöiden keskuudessa ollut suosittu ja pidetty, mikä saa – tai sai ennen koronasulkua – samat, yleensä eläkeikäiset käyttäjät palaamaan uudestaan sen pariin ja istumaan jopa tunninkin sen ääressä. Tämän kautta hahmottelen näkymiä siihen, mitä annettavaa näyttelyihin ja muuhun yleisötyöhön digitaalisilla elementeillä ja etenkin paikkatiedon sovelluksilla voisi olla.

Kartat heräävät eloon

Rilli pyörii ArcGis StoryMaps -ohjelmalla, joka on tarkoitettu paikkatiedon tarinalliseen esittämiseen. Hankkeen alkaessa olimme tiettävästi ensimmäinen museo Suomessa, joka on hyödyntänyt sovellusta, vaikka maailmalta siitä löytyy reippaasti komeita esimerkkejä.[1] Ohjelmaa käytetään yleisesti uutissivustojen swipe-kartoissa ja toisaalta kunnallisissa palveluissa tiedon visualisoimiseen kartalle.

Karttojen ympärille rakentuu aikakausittain ja teemoittain etenevä esitys Hyvinkään teollisuudesta ja sen työntekijöistä. Visuaalisesti näyttävässä esityksessä on mahdollista liikkua osioista toiseen, lukija voi siis syventyä niihin osa-alueisiin, jotka häntä kiinnostavat. Rilli on ollut Hyvinkään kaupunginmuseolla pian vuoden esillä Willa-kauppakeskuksessa sijaitsevassa näyttelytilassa. Rilliin pääsee tutustumaan isolla, ylin metrin halkaisijaltaan olevalla kosketusnäytöllä, joka liikkuu niin pysty- kuin vaaka-asentoon katsojan ja tilanteen tarpeiden mukaan.

1938 peruskartta

Paikkatiedosta

Kartat ovat perinteisesti yleisiä ja pidettyjä historian lähdemateriaaleja, myös maallikoille. Ne havainnollistavat paikkoja, sijainteja ja niiden muuttumista ajassa niin museoissa kuin muussa populaarissa historian esittämisessä. Historiallisella paikkatiedolla (historical GIS) tarkoitetaan paikkatiedon soveltamista historian tutkimukseen ja esittämiseen, jonka alle nähdäkseni sopii myös kulttuurihistoriallisten museoiden paikkatiedon käyttö.

Paikkatietoa hyödynnetään paljon museoiden kokoelmatyössä, objekteista, vaikkapa valokuvasta, kirjataan luetteloidessa myös siihen liittyviä paikkoja joko osoitteena tai koordinaatteina. Lisäksi historiallisen paikkatiedon metodeja kuten georeferoituja karttoja on käytetty paljon erilaisissa museoiden tekemissä inventoinneissa ja tutkimuksessa[2], mutta vähemmän näyttelyissä ja muissa yleisölle suunnatuissa esityksissä. Perinteinen muoto paikkatiedon käytöstä yleisötyössä ovat esimerkiksi Seinätön museo- tai Citynomadi-applikaatiolla luodut kävelykierrokset, GPS:n käyttöön perustuvat reitit.[3] Niissä kuitenkin käytössä ovat yleensä modernit karttapohjat, kuten ilmainen Google Maps.

Rillissä erityistä on historiallisten karttojen ja georeferoinnin tuottama uudenlainen tapa antaa museokävijöiden tutustua historiallisiin karttoihin. Georeferoinnissa digitoitu kartta ikään kuin asemoidaan nykyaikaisen paikkatiedon – samaa aluetta esittävän kartan – päälle käyttäen hyödyksi esimerkiksi muuttumattomia maamerkkejä ja maastonmuotoja. Näin vanhalle kartalle saadaan luotua koordinaatit.[4]

Tekniikka mahdollistaa myös useamman samanaikaisen karttatason käyttämisen – katsoja pääsee kurkistamaan samaa kohtaa modernilla kartalla joko pieneltä, ”suurennuslasin” sisällä olevan alan kohdalta tai sitten pyyhkäisemällä. Tämä on todella havainnollinen tapa esittää katsojalle tuttuja alueita.

Paikkatietojärjestelmää eli GIS-tekniikkaa (geographic information system) käytetään nykyään paljon mitä erilaisimpiin tarkoituksiin. Sen tehokas hyödyntäminen, kuten georeferointi vaatii kuitenkin yleensä järjestelmään perehtynyttä asiantuntemusta. Kaupunginmuseolla kuntaorganisaation osasena apu oli kuitenkin lähellä, teimme yhteistyötä Hyvinkään kaupungin tietopalvelujen paikkatietoasiantuntijoiden kanssa. Lopulta yhteistyö laajeni käsittämään myös kaavoituksen, jossa on yhtä lailla paikkatieto-osaamista sekä yllättävän paljon historiatietoa auttamaan vanhojen karttojen tulkitsemisessa.

Itse tarinakarttasovellus, eli karttojen päälle rakennettava muu sisältö oli tehty helpoksi käyttää, vaikka hankkeeseen oli palkattu myös webgraafikko, joka teki käytännön tarinakartan rakennustyön. Tällä hetkellä teen samalla sovelluksella itse tarinakarttaa 1930-luvun kartalle, jossa esitellään nyt jo katukuvasta purettuja rakennuksia.

Senaatinkartta

Ei-diginatiivit ruudun lumoissa

Rilli suunniteltiin osaksi sen ja Kokoelmakaapin muodostamaa teollisuushistoriakokonaisuutta. Kokoelmakaapista löytyy tekstiiliteollisuuden historian palasia, kuten Villatehtaan kankaita, tehtaan arkistosta asiakirjoja kuin villanäytteitä, joita saa selailla ja hiplata. On kuitenkin kiinnostavaa, että tämä on herättänyt paljon vähemmän kiinnostusta kuin Rilli.

Silmämääräisesti olemme arvioineet, että valtaosa Rillin käyttäjäkunnasta näyttelytilassa on ollut eläkeikäisiä ja nämä ovat viettäneet Rillin parissa pitkiäkin aikoja. Palautteesta päätellen erityisesti kartat on koettu kiinnostavaksi ja uudenlaiseksi. Sinänsä eläkeläiset noudattelevat museon asiakasprofiilia, vaikka kävijöitä etenkin kauppakeskuksessa sijaitsevassa näyttelytilassa on ollut kiitettävästi kaiken ikäisiä, varttuneemmat paikallishistoriasta innostuneet hyvinkääläiset ovat hyvin edustettuja kävijöissä. Asetelmasta tekee kiinnostavan se, että voisi olettaa, että vanhemmat sukupolvet eivät kokisi digitaalista elementtiä näyttelytilassa omakseen, sillä uusi tekniikka voi olla etenkin ei-diginatiiveille museoissa vieraannuttavaa.[5]

Suomalainen yhteiskunta on lähes läpidigitalisoitunut ja jokainen meistä on joutunut olemaan tekemisissä erilaisten digitaalisten palveluiden kanssa. Tilastokeskuksen mukaan 65–74-vuotiaista 88 % on käyttänyt viimeisen 3 kuukauden aikana internetiä ja päivittäin sitä raportoi käyttävänsä 62 % prosenttia.[6] Voi siis olla, että aliarvioimme nykyseniorien digitaitoja ja -halukkuutta.

Vaikka internetin käyttötapoja ei tilastossa ole eroteltu, voidaan olettaa, että siitä merkittävä osa on älypuhelimilla. Näin ollen kosketusnäyttökin on tuttu ilmiö. Kosketusnäyttö on kuitenkin jonkin verran aiheuttanut päänvaivaa kävijöille, joko siihen ei ole uskallettu koskea tai sivun rullaamista alaspäin sormella ei ole hahmotettu. Myös vahingossa reagoivat kartat ja niissä olevat klikattavat elementit ovat olleet osalle kävijöistä hankalia.

Yhtenä tekijänä rohkeassa käytössä voi olla valvojan läsnäolo. Rilli sijaitsee lähellä museovalvojan työpistettä ja matka apua kysymään on lyhyt. Olin itse viime kesänä Rillin lanseeraamisen jälkeen jonkin verran avoinnapidossa ja totesin, että erityisen suuri merkitys oli lyhyelläkin opastuksella Rillin käyttöön. Tilanteen salliessa kävin esittelemässä Rillin toimintaa ja näytin, miten esimerkiksi karttojen zoomaus toimi.

Tutut teemat, uusi media

Hyvinkää on koko 1900-luvun ollut leimallisesti tehdaspaikkakunta, jossa valtaosa väestöstä sai toimeentulonsa sittemmin lopettaneista useista tekstiilitehtaista tai VR:n Konepajalta. Vielä nykyäänkin isoimpien työllistäjien joukossa ovat Koneen, Konecranesin ja Isoverin tehtaat. Monet suhtautuvat teolliseen menneeseen nostalgisesti ja entisiä tehdastyöläisiä on paljon. Siksi teollisuushistoria on myös Hyvinkään kaupunginmuseolla haluttu nostaa pysyvästi esillä olevaksi teemaksi vaihtuvan näyttelyn oheen.

Monet Rillin ääressä viihtyvät ovat joko itse tehneet työuransa teollisuudessa tai ovat tehtaalaisperheistä: omaa elämää lähelle tuleva historia kiinnostaa ja puhututtaa. Museoissa vierailu on monesti sosiaalista toimintaa, sinne tullaan yhdessä ystävien tai perheenjäsenten kanssa.[7] Erilaiset tekniset sovellukset, videonäytöt luureineen tai omalta puhelimelta seurattavat lisäsisällöt ovat luonteeltaan ei-sosiaalisia. Rillissä tämä haaste on onnistuttu kiertämään käyttämällä isoa, lähes metrin halkaisijaltaan olevaa näyttöä. Ruudun ääreen mahtuu useampi ihminen ja esimerkiksi fonttikoko on tarpeeksi suuri lukemiseen vähän sivustakin. Näin ollen Rillin ääressä on helppo muistella yhdessä jaettuja kokemuksia tai vaikkapa näyttää lapsenlapsille, miltä siellä mummon työpaikalla kutomossa näytti.

Rilli käy läpi Hyvinkään teollisuushistoriaa 1500-luvun kaivoksista tämän päivän lasivillatehtaan prosesseihin. Monet kävijöistä keskittyvät vain heitä kiinnostaviin teemoihin tai aikakausiin ja toisaalta laajuus houkuttelee palaamaan uudestaan. Tällainen massiivinen sisältö sopii harvoin näyttelyratkaisuihin, mutta kun museo on helposti käväistävissä ja ilmainen, kuten kauppakeskuksessa sijaitseva Hyvinkään kaupunginmuseon tila, kynnys palata on pieni.

Vaikka Rilli on suunniteltu ensisijaisesti käytettäväksi näyttelytilassa, selainpohjainen kokonaisuus päätettiin jakaa syksyllä 2020 myös levitykseen museon sivujen kautta. Tämä mahdollisti sen, että sisällöt ovat olleet kävijöiden ulottuvilla myös koronasulkujen ajan. Katselukertoja kotikoneilta on kertynyt reilu tuhat ja vaikka näyttelykävijöiden määrästä ei tallennu dataa Rilliin myös näyttelyssä pidempään kuin hetken sitä on tutkaillut satoja kävijöitä.[8]

Paikkoihin sidottu mennyt

Paikkatiedossa piilee paljon museoille hyödyllisiä mahdollisuuksia myös sen nyt käytetyn ”teknisemmän” puolen lisäksi näyttelyissä ja digisisällöissä. Koska kulttuurihistoriallisissa museoissa sisällöt ovat yleensä sidoksissa paikkoihin, vain mielikuvitus on rajana siinä, miten ne voidaan sitoa kartalle. Erityisen kiinnostava suunta mielestäni etenkin paikallismuseoiden kohdalla ovat paikkatiedon käyttäminen muistitiedon keräämiseen. Parhaimmillaan kartta voisi toimia alustana, johon muistelija voisi jättää paikkaan sidottuja muistoja ja ne tallentuisivat suoraan oikeille koordinaateille.[9]

Rilli tuo myös esiin samoja haasteita ja vaatimuksia museoammattilaisille ja tulevaisuuden museotyölle kuin muutkin digihankkeet. Vaikka varsinainen tekninen toteutus tehtäisiin museon ulkopuolella, museolta on löydyttävä jonkin verran digiosaamista siihen, että yhteistyö toteuttajien kanssa sujuu ja osataan pyytää oikeita asioita. Kaupunginmuseon näkökulmasta hankkeessa löydettiin myös uusi tärkeä yhteistyön suunta kaupungin kaavoituksesta ja tietopalveluista. Kuntaorganisaatioiden museoiden kannattaa ottaa hyöty ja ilo irti osaajista ympärillä.

[1] Story Maps and the Digital Humanities (esri.com) on kerätty museoiden ja muiden kulttuurialan toimijoiden luomia tarinakarttoja.

[2] Mönkkönen 2006, 11–13.

[3] Koskiola 2014, 18.

[4] Mönkkönen 2006, 8–9.

[5] Koskiola 1014, 56.

[6] Tilastokeskus 2020.

[7] Koskiola 2014, 57–58.

[8] Näyttelytila oli auki Rillin valmistumisesta heinäkuussa 2020 muutaman viikon keskeytystä lukuun ottamatta vuodenvaihteeseen, jonka jälkeen museo on ollut kiinni näyttelyn vaihdon ja koronasulun vuoksi.

[9] Juuri alkanut Oulun yliopiston, Kainuun museon ja Kuopion kulttuurihistoriallisen museon yhteishanke Piippumuistoja toteuttaa samaa ideaa, teolliseen kulttuuriperintöön liittyviä muistoja kerätään kartalle Muistot kartalla

Kirjoittaja on työn historiasta ja digitaalisuuden yleisötyölle tuovista mahdollisuuksista kiinnostunut FM, joka työskentelee tällä hetkellä Hyvinkään kaupunginmuseolla tutkijana.

LÄHTEET

  • Internetin käyttö ja useus 2020, %-osuus väestöstä Tilastokeskus – (stat.fi)
  • Koskiola, Annina: Mobile solutions and the museum experience. Pro Gradu, 2014, Stockholm University.
  • Mönkkönen, Teemu: Historiallinen paikkatieto: Digitaalisen paikkatiedon tuottaminen historiallisista kartoista. Ympäristöministeriö, 2006.

Comments are closed.